GöötanBitch - Nartuksi tulemisen ihanuutta

Tepasta on tullut narttu!

Meidän pikkukoira ei enää ole pikkukoira!

Tepalla alkoi ensimmäinen juoksu tiistaina 26.10.2010

Hieman jo uumoilin asiaa ennen Espanjan matkaani kun katselin Tepan turvonnutta "värkkiä".

Juoksupöksyt olimme ostaneet jo syyskuun alussa valmiiksi, jotta saataisiin Tepa heti totutettua niihin.

Aria jännitti, alkaako juoksu matkani aikana ja hän jo hieman sitä etukäteen stressasi. Nooh... hyvä on tytöllä ajoitus eli juoksu alkoi juuri matkalta palattuani.

Muutos Muuttumaton...

Tepa on käyttäytynyt ihan eritavoin kuin normaalisti. Tuntuu, että tyttö on kaikki aistit valppaina kun ulkoillaan, ei millään malttaisi edes kakkapaikkaa hakea saatika tortillaa töräyttää, kun pitää jokaista rapsahdusta vahtia.

Samoin vuffittelu sisätiloissa on hieman lisääntynyt.

Tuntuu myös siltä, että Tepaa nukuttaa enemmän kuin tavallisesti.

Rimpsupöksyt

Tietenkin tytöllä pitää olla pinkit rimpsupöksyt. Aluksi Tepa yritti nippasta niitä pois hampailla, mutta minä tietenkin selitin tytölle, että pöksyt pitää olla. Tietenkin pitää olla, koska Tepa tiputtaa tosi runsaasti. Nyt Tepa ei enää housuja irrottele, mutta huomaan, että mielellään pitää pyllynsä lattiassa ja kiertää ympäri 360 astetta housuillaan istuen.

Ruoka ei oikein ole maistunut, herkut maistuu kyllä, joten en ole huolissani. Hieman enemmän tuo tuntuu nukkuvan kuin normaalisti, samoin äänekkäitä unia on paljon enemmän kuin normaalisti, eli murinaa, ulinaa ja sätkimistä.

Sinä, jolla on gööttityttö....KOMMENTOI!!... Otamme mielellämme vihjeitä vastaan juoksun kestosta, käytöksen muutoksista ym sellaisesta, mikä voi meillä vielä olla edessä!!

Palkeenkieli

Palkeenkieli tassussa parani tosi nopeasti. Käytimme Tepaa ulkona jalka pussitettuna. Desifioin anturaa jatkuvasti ja voitelin Bepantenilla iltaisin. Lenkit olivat tosi lyhkäisiä, koska pussi kului helposti puhki... Ja taas desifioin.

Nyt tassu on ihan kunnossa..... Kiitos Kristiinalle hyvistä vinkeistä!

Peevelin Palkeenkieli!

Peevelin Palkeenkieli!

Eilen ulkoa tullessa, huomattiin, että rappuun sekä eteiseemme jäi verijälkiä. Aloimme tutkia, mistä kohtaa verta oikeen vuotaa.

Tepan käytöksessä ei ollut mitään poikkeavaa, joten päätin tarkastaa tassut. Löysin vasemmasta takatassusta, varpaan anturasta n. 4mm pitkän haavan.

Haava ei ollut suora, vaan se oli ikäänkuin palkeenkieli. Verta siitä ei valunut, mutta kun sillä astui, niin verijälki jäi ja tassun karvoihinkin oli verta jäänyt.

Koiran kotilääkäri

Olin ostanut Espanjasta, suomalaisesta kirjakaupasta pari koirakirjaa. Toinen niistä on nimeltään koiran kotilääkäri. Ari alkoi etsiä sieltä tietoa anturan haavoista ja minä päätin soittaa Kristiinalle ja kysyä häneltä nopeat neuvoa-antavat...

Kristiinalta tulikin hyvät vinkit, jotka olivat kutakuinkin samat kuin kirjassa, joten kaivelin puhdistusaineet, salvat ja siteet esille.

Tepa on niiiiiiin kiltti!

Sitä Tepa oikeesti on. Otin tytön jalkojeni väliin ja aloin tutkia tassua ja haavaa. Alussahan Tepalla oli trauma, itku-potku-raivari eli koirankielellä ulina-rimpuilu-mölinä trauma, joka kerta kun tytön otti syliin, tassusta piti kiinni tai oli ajatus siitä, että kynnet leikattaisiin. Nykyään tassujen tarkastus on ihan vaivatonta.

Eli nappasin tassusta kiinni, otin valokuvia (tietenkin) ja puhdistin desifiointiaineella haavan. Päälle laitoimme steriilin sidetaitoksen ja ideaalisiteellä kiinni Tepan jalkaan. Paketista tuli näin amatöörimäisesti, ekaa kertaa pappia kyydissä-toimien, ihan mukiinmenevä. Tämä mun lääkintämieheni tosin naureskeli pitkänmalliselle pötkylälleni, mutta ajoipahan tuo asian.

Kuva Tepan töppösestä...

Illalla pisulle mentäessä laitoimme pussin teipillä siteen päälle. Kaikki sujuikin siihen asti ihan hyvin kunnes Tepa tarpeittensa jälkeen kuopi maata. Töppönen sideharsoineen lähti kuin Ellun kana lentoon, konsanaan.

Ei muuta kuin uudelleen puhdistus ja bepanthen voidetta yöksi ja punkkaan.

Aamutöppönen

Ari lähti aamulla Tepaa viemään pisulle ja laittoi jalkaan pelkän pussukan, joka sekin irtosi kuopiessa kakkojen jälkeen. Ari nappasi Tepan syliin ja kantoi kotiin, ettei tassuun vaan mene likaa. Tunnollinen ja Ihana Mieheni lähti Tepan kotiintuomisen jälkeen keräämään kakat pussiin. Töppönen ja kakkapussi päätyivät luonnon sijaan oikeille kierrätyspaikoilleen roskikseen.

Näinhän se meidän koiranomistajien tulisi tehdäkin. Kakat talteen vaan ja kierrätykseen, kuten muutkin roskat.

Tepa ei arista tassua lainkaan tai muuten näytä, että se vaivaisi. Antura ei enää vuoda ja on paremman näköinen. Nyt sitten seuraillaan paraneeko vai paheneeko.

Kotiinpaluun ihanuutta...

Olin kolmisen viikkoa Espanjassa opiskelemassa kestopigmentointeja. Se, miksi sinne menin, johtuu siitä, että Suomessa järjestetyt kurssit ovat vain yksi tai kaksipäiväisiä, eikä siinä ajassa oikeasti kerkeä mitään oppimaan.

Sain tämän kolmen viikon aikana tehdä pigmentointeja liukuhihnalta ja olen iloinen siitä, että pääsin tekemään myös uusintakierroksia eli toista pigmentointikertaa (pigmentoinnit tulee aina tehdä kahdesti, jotta jäljestä tulee pysyvämpi). Olen varmasti pigmentoinut kolmen viikon aikana enemmän (kulmia, silmänrajauksia ja huulia), mitä moni Suomessa opiskellut ja jo vuosia työskennellyt pigmentoija.

Matkalle lähtö...

Lähdin siis matkaan lokakuun alussa. Minua hieman jännitti, miten Tepa tulee suhtautumaan poissaolooni. Kyllähän pieni koira jo tajusi, kun matkalaukku kaivettiin esille ja mamma alkoi hääräämään sinne tavaroita, että tässä on nyt jotain meneillään.

Lentokentälle

Tepa tuli mukaan viemään minua lentokentälle. Tyttö oli ihan ihmeissään kun halailin ja höpöttelin sille ja lopulta lähdin kävelemään kohti terminaalia. Tepa jäi autoon katselemaan perääni.

Mitäköhän pienen koiran mielessä liikkui?

Skype

Onneksi on skype. Olisi ollut ihan hirveän kamalaa se, etten olisi nähnyt Tepaa lainkaan kolmeen viikkoon. Minulla oli siis matkalla mukana läppäri, jossa on kiinteänä nettikamera, joten olimme päivittäin Arin kanssa yhteydessä. Ari, suloisena miehenä, nosti pyynnöstäni Tepan kameralle, jotta saatoin nähdä suloisen tyttöni.

Juttelin siis Tepalle netin välityksellä. En usko, että Tepa osasi hahmottaa minua kuvaruudulta, mutta Tepan korvat kyllä hyvinkin reagoivat ääneeni. Samoin kun kutsuin Tepaa, hän meni ihan hämilleen. Mamman ääni kuuluu, mutta mammaa ei näy missään...

Kotiinpaluun Ihanuutta...

Saavuin Suomeen takaisin 22.10 klo 5.30 aamulla. Ari oli minua vastassa lentokentällä. Tepa odotti autossa. Kun pääsin auton vierelle, Tepa istui penkillä ja tuijotti minua. Istuuduin ja Tepa oli jaloissani. Koira värisi, vapisi ja vikisi. Otin Tepan syliin, tyttö painoi päänsä olkaani vasten ja vapisi.

Kun saavuttiin parkkipaikalle niin äkkiä hätäpissalle. Sen jälkeen tuhatta ja sataa kotiin, hihna pois ja sitten se alkoi....

Tepa hyppi, pomppi ihania neliraajapomppujaan ja kierteli liimautuneena jalkojeni ympärillä ympyrää, otti käteni suuhun ja jatkoi kiertämistään. Kiersi ja kiersi, välillä pysähtyi ja katsoi silmiini ja kiersi. Nuolemisesta ei meinannut tulla loppua lainkaan.

Tepa oli kuin liimattu kinttuihini kiinni koko päivän ja illan. Olikohan Tepa luullut, ettei mamma tule enää ikinä takaisin?

Luulen, että tyttö tulee muistamaan koko lopun elämäänsä, että kun matkalaukku otetaan esille, joku lähtee... Mutta seuraavalle matkalle Tepa tulee mukaan. En enää halua jättää tyttöä niin pitkäksi aikaa...