maanantai 1. elokuuta 2011

Oppia Ikä Kaikki...

Tepa nautiskelemassa Antamolassa, auringonpaisteessa ja mamman jaloissa.
Rakkaudesta kirjoihin

Kun Tepa oli pieni vauvakoira, hankin koirankasvatuskirjoja jos jonkinlaisia. Luin pennun kouluttamisesta ja opettamisesta, johdonmukaisuudesta ja palkitsemisesta... Ihan niinkuin lastenkin kanssa. Tuire Kaimiolta on pari hyvää koirakirjaa.


Koiran kotilääkäri 

Olen myös varautunut "tietokirjoin", mitä tehdä jos joira sairastuu tai sille sattuu pieni tapaturma. Niihinkin löytyy kirja.

Koiran elekieli

Halusin myös oppia ymmärtämään Tepan puhetta... 

Tepa on tosi monisanainen vai pitäisikö sanoa moni-ilmeinen tyttö, joten ajattelin, että haluaisin oppia ymmärtämään koirien kieltä suhteessa toisiin koiriin sekä suhteessa ihmisiin.



Koirien pikkujättiläinen

Myös eri roduista kertova tietosanakirja on ollut hyvä hankinta silloin kun olen nähnyt koiran, jonka rotua en tunnista tai silloin jos asiakkaani on kertonut omasta koirastaan, enkä ole tuntenut rotua, jotta olisin voinut jatkaa keskustelua syvemmälle. 


Swedish Vallhund - omistajan opas

Etsin Länsigöötanmaan pystykorva-rodusta kirjoja, mutta todella vähän on materiaalia saatavilla. Lähinnä taitaa yhdistyksen sivuilla sekä göötti-lehdessä olla ainoaa saatavilla olevaa tietoa. Gööttilehdestä löytyy paljon tietoa näyttelyistä ja tuloksista, mutta ei ainakaan tämän reilun vuoden aikana ole löytynyt artikkeleita, joissa avattaisiin rodullisia muita piirteitä.

Löysin netistä kirjakaupan, josta tilasin Swedish Vallhund-nimisen omistajan oppaan. Tämän oppaan avulla laajeni kuva todella monipuolisesta rodusta, mihin kaikkeen gööttiä käytetään tai voisi käyttää. Se myös avasi ymmärrystäni siitä, miten paljon erilaisia haasteita Tepalle tulisi antaa... Etsimis- ja löytämisleikkejä, juoksu- ja kisailuleikkejä, ketteryys- ja nokkeluus-leikkejä, älypelejä... Koira ei ole tyhmä "häntäänsä jahtaava" piski vaan älykäs kumppani ja mahdollisesti myös työtoveri.

Kirja on englanninkielinen, joten jos englanninkieli taittuu, niin hanki ihmeessä kirja. Siitä on varmasti sinulle paljon iloa.

Koirakuiskaaja

Viimeisin hankintani on koirakuiskaaja-telkkariohjelman innoittamana Koirakuiskaaja-kirja. Se odottaa seuraavana vuorossa heti ammatillisen opiskelumateriaalien jälkeiseen yksityiseen rentoutumishetkeen.


Näillä siis mennään ja opitaan lisää Tepan kanssa...

1 kommentti:

  1. Minä olen myö ihastunut tuohon göötti- kirjaan :) Se on tosi hyvä ja minulla on samaa sarjaa myöskin ranskis-kirja. Sittenhän on myös suomalainen göötti-kirja, jos sinua kiinnostaa: http://cdon.fi/kirjat/l%C3%A4nsig%C3%B6%C3%B6tanmaanpystykorva-4224361 Tosin itse oon sitä mieltä, että tuo jo omistamasi on monipuolisempi ja se keskittyy kokonaan göötteihin. Terkkuja ihanalle Tepalle!

    VastaaPoista