perjantai 28. toukokuuta 2010

Koirankynsienleikkaajat

Elämä Tepan kanssa on yhtä huisketta ja hulmuavia hetkiä... Hymyä, hassuttelua ja hempeilyä... Hännän heiluttelua, herkkunappeja ja kannustaen opettelua... KoiranElämää isolla Eellä!

Koirankynnenleikkaajat

Päätimme Arin kanssa otta härkää sarvista ja leikata Tepan kynnet. Ari otti Tepan syliin ja minä napsuttelin kynnet pois. Alkuun Tepa rimpuili ja huusi, lopulta rauhottui. Kaikki suijuikin tosi helposti ja vaivattomasti, joten päätimme jatkossa hoitaa leikkuuhommat yhdessä.

Matolääkityksen viimeinen annos

Ari madotti Tepan kolmena päivänä peräkkäin. Ensimmäinen satsi annettiin Tepa Arin sylissä, samoin toinen... Kolmannen Tepa otti ihan suoraan truutasta. Eli itse tuli nuolemaan truutan suuta ja Ari antoi viimeisen erän suoraan truutasta Tepan suuhun. Tepa nuoli vielä truutan ja se oli siinä. Meitä nauratti, että se kävikin noin vaivattomasti.

Viiliä ja jauhelihaa


Tänään annoin Tepalle ensimmäisen kerran raakaa jauhelihaa ja viiliä. Ei varmaankaan mennyt kuin puoli minuuttia jos sitäkään kun Tepa oli vetänyt herkkuannoksen. Yritettiin jälleen kuvata Tepaa syömisen aikana, mutta pää ei ollut hetkeäkään paikoillaan, joten kuvat ovat hieman heilahtaneita.

Tepa herkuttelee


Hampaidenhoitoasiat

Kävimme tänään Mustissa ja Mirrissä ostamassa Tepalle possunkorvaa, puruluita, herkkunappeja, minitossuja, kuivattua mahaa ja kuivattua maksaa. Matkaan tarttui dental stickejä, joiden sanotaan pesevän koiran hampaat. Minä, joka aikanaan pesin kissammekin hampaat, löysin Mustista ja Mirristä koirille tarkoitetun hammasharjan ja tahnan.

Kotiin päästyämme kokeilin, mitä Tepa harjaamiseen sanoisi. No tavan mukaan, otin koiran syliin ja yritin harjata. Tepa tapansa mukaan jäykistyi ja alkoi rimpuilla. Kun laskin Tepan rauhoituttua tytön takaisin lattialle ja näytin harjaa ja sanoin, että se on Tepan hammasharja, Tepa otti harjan harjakset suuhunsa ja pystyin harjaamaan hampaat jokaiselta pinnalta sekä edestä todella hyvin ja täysin vapaaehtoisesti - Tepa näytti pitävän siitä. Aion jatkossa harjata hampaat juuri näin, houkutellen itse Tepan kiinnostumaan harjasta.

Pitkää ja pätkää

Pätkää Tepaa on hauska viedä ulos. Lämpimien päivien ja vesisateiden jälkeen on nurmikko kasvanut aivan huikeasti. Kun Tepa menee heinän sekaan, ei tytöstä näy juuri mitään. Olen huomannut, että Tepa nauttii heinikossa juoksemisesta ja pomppimisesta. Tuntuu, että jokaisessa pienessä ja matalassa jalassa on ikäänkuin vietäri, jolla Tepa pystyy pomppaamaan nelijalkapompun ilmaan. Se on niin hauskan näköistä.

Märkä Pusikko-koira, Tepa odottamassa iltapalaa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti