Kun olimme noutamassa Tepaa kasvattajalta, saimme kuulla, että Tepa ei tykkää kynsien leikkuusta. Alkaa kuulemma hirveä älämölö. Rimpuilua, huutamista ja kaikkinaista venkoilua.
Kasvattaja sanoi, että me tulisimme kuulemaan ihmisten neuvoja ja opastusta siitä, että "Koiraa on satutettu, siltä on leikattu kynnet liian lyhkäsiksi jne."... ja perään sitten tulisimme saamaan maailman parhaimmat ratkaisut kynnenleikkuuongelmaan.
Hän kertoi, että Tepaa ei ole satutettu, eikä leikattu kynsiä liian lyhkäseksi. Se vaan ei pidä kynsien leikkuusta. Ei pitänyt sen äitikään, joten hän epäili, että se tulisi jotenkin "geeneissä".
No tänään oli sitten testauksessa kynsien leikkuu...
Hirveetä, ihan Kauheeta!
Se tosissaan oli!
Tepa huusi, vikisi, rimpuili, yritti repien riuhtoa itsensä irti. Kasvattaja sanoi, että koiraa ei pidä päästää pois tilanteesta jos se rimpuilee, vaan sitä on pidettävä paikallaan kunnes se on rauhottunut ja sitten vasta päästää. Joten pidin siis Tepaa paikoillaan. Ajattelin, miten ihmeessä noin pienellä koiralla on niin paljon voimaa.
Tepan rauhoituttua, yritin uudelleen, puhuin rauhallisesti ja otin tassun käteeni. Saman tien alkoi pään heittely puolelta toiselle ja tassun pois vetäminen ja riuhtominen. Taas sama juttu... rauhoituttiin, laskin Tepan alas ja taas jatkettiin...
Sain toisen etutassun leikattua, yhdeen takajalan kynnen ja yhden kynnen toisesta etutassusta. Tepan sydän hakkas ja ajattelin, että se saa kohta sydänhalvauksen. Samoin mietin, kun pidin sitä tiukasti sylissäni rimpuilun alettua, ajattelin, että sillä menee niskat poikki kun heitti päätään puolelta toiselle.
Lopulta istuttiin lattialla molemmat, Tepa haarojeni välissä läähättäen ja minä itkuun purskahtamaisillani. Kehuin ja rapsuttelin Tepaa ja ajattelin, että toivottavasti tuo pieni otus antaa mulle anteeksi. Ja tein päätöksen, että minä en enää leikkaa tuon koiran kynsiä, maksan mielummin eläinlääkärille siitä. Se oli niin hirveetä!
Itkua ja epävarmuutta
Soitin Arille mökille ja itkin puhelimessa, etten ikinä enää halua olla tuollaisessa tilanteessa, että koira huutaa ja rimpuilee ja mun pitäisi olla sitä siinä pitelemässä väkisin, pientä koiraa. Se oli jotain niin järkyttävää, että sydämeeni sattui.
Mietin, tulikohan Tepan ja mun välille nyt särö? Luottamuspula? Ainakin osoitti selkeästi minulle mieltään tapahtuman jälkeen... Häntä painui alas, eikä oikein halunnut tulla lähellekään.
Möksötystä sanoisin....
Olin miettinyt, miksi Tepa, syliin ottaessa, ikäänkuin pingottuu ja helposti siinä rimpuilee, vaikka ihan vain rappusia alas kannettaessa tai jos pysähtyy paikoilleen liian pitkäksi aikaa. Sillä varmasti assosioituu tuo väkisinkin otteen tiukentaminen johonkin epämieluiseen (esim. just kynnenleikkaamiseen). Mitä enemmän Tepa rimpuilee, sitä tiukempaa sinun on pidettävä kiinni, ettei se tipahda esim. juuri rappusia alas.
Miten ihmeessä sen psyykkeen saisi koottua niin, että Tepa ymmärtäisi, ettei kukaan tee sille mitään pahaa? Miksi ihmeessä koira reagoi niin? Miten tuollaisesta traumasta pääsee eroon?
Ehkä tässä kohtaa odotan blogin lukijoiltani ehdotuksia ja kommentteja... Tuohon viimeiseen osioon...
Tässä alakuvassa siis möksöttävä Tepa
Kasvattaja sanoi, että me tulisimme kuulemaan ihmisten neuvoja ja opastusta siitä, että "Koiraa on satutettu, siltä on leikattu kynnet liian lyhkäsiksi jne."... ja perään sitten tulisimme saamaan maailman parhaimmat ratkaisut kynnenleikkuuongelmaan.
Hän kertoi, että Tepaa ei ole satutettu, eikä leikattu kynsiä liian lyhkäseksi. Se vaan ei pidä kynsien leikkuusta. Ei pitänyt sen äitikään, joten hän epäili, että se tulisi jotenkin "geeneissä".
No tänään oli sitten testauksessa kynsien leikkuu...
Hirveetä, ihan Kauheeta!
Se tosissaan oli!
Tepa huusi, vikisi, rimpuili, yritti repien riuhtoa itsensä irti. Kasvattaja sanoi, että koiraa ei pidä päästää pois tilanteesta jos se rimpuilee, vaan sitä on pidettävä paikallaan kunnes se on rauhottunut ja sitten vasta päästää. Joten pidin siis Tepaa paikoillaan. Ajattelin, miten ihmeessä noin pienellä koiralla on niin paljon voimaa.
Tepan rauhoituttua, yritin uudelleen, puhuin rauhallisesti ja otin tassun käteeni. Saman tien alkoi pään heittely puolelta toiselle ja tassun pois vetäminen ja riuhtominen. Taas sama juttu... rauhoituttiin, laskin Tepan alas ja taas jatkettiin...
Sain toisen etutassun leikattua, yhdeen takajalan kynnen ja yhden kynnen toisesta etutassusta. Tepan sydän hakkas ja ajattelin, että se saa kohta sydänhalvauksen. Samoin mietin, kun pidin sitä tiukasti sylissäni rimpuilun alettua, ajattelin, että sillä menee niskat poikki kun heitti päätään puolelta toiselle.
Lopulta istuttiin lattialla molemmat, Tepa haarojeni välissä läähättäen ja minä itkuun purskahtamaisillani. Kehuin ja rapsuttelin Tepaa ja ajattelin, että toivottavasti tuo pieni otus antaa mulle anteeksi. Ja tein päätöksen, että minä en enää leikkaa tuon koiran kynsiä, maksan mielummin eläinlääkärille siitä. Se oli niin hirveetä!
Itkua ja epävarmuutta
Soitin Arille mökille ja itkin puhelimessa, etten ikinä enää halua olla tuollaisessa tilanteessa, että koira huutaa ja rimpuilee ja mun pitäisi olla sitä siinä pitelemässä väkisin, pientä koiraa. Se oli jotain niin järkyttävää, että sydämeeni sattui.
Mietin, tulikohan Tepan ja mun välille nyt särö? Luottamuspula? Ainakin osoitti selkeästi minulle mieltään tapahtuman jälkeen... Häntä painui alas, eikä oikein halunnut tulla lähellekään.
Möksötystä sanoisin....
Olin miettinyt, miksi Tepa, syliin ottaessa, ikäänkuin pingottuu ja helposti siinä rimpuilee, vaikka ihan vain rappusia alas kannettaessa tai jos pysähtyy paikoilleen liian pitkäksi aikaa. Sillä varmasti assosioituu tuo väkisinkin otteen tiukentaminen johonkin epämieluiseen (esim. just kynnenleikkaamiseen). Mitä enemmän Tepa rimpuilee, sitä tiukempaa sinun on pidettävä kiinni, ettei se tipahda esim. juuri rappusia alas.
Miten ihmeessä sen psyykkeen saisi koottua niin, että Tepa ymmärtäisi, ettei kukaan tee sille mitään pahaa? Miksi ihmeessä koira reagoi niin? Miten tuollaisesta traumasta pääsee eroon?
Ehkä tässä kohtaa odotan blogin lukijoiltani ehdotuksia ja kommentteja... Tuohon viimeiseen osioon...
Tässä alakuvassa siis möksöttävä Tepa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti